Markku Ulander seuraamassa jalkapallomaajoukkueen harjoituksia Armenian Jerevanissa 25. maaliskuuta 2019.
Ryhdyin kuvaamaan jo yläasteella 70-luvun puolivälissä. Meillä oli Haukiputaan peruskoulussa innostava kuvaamataidon opettaja, joka näytti pimiössä, miten mustavalkokuva syntyy.
Minulle tuli hinku saada oma kamera. Äidillä oli hinku saada tiskikone. Sovimme, että tiskaan kerran viikossa vuoden ajan, jos haluan, että kamera hankitaan ennen tiskikonetta.
Ensimmäinen kamerani oli Canonin järjestelmäkamera, joka oli puoliautomaatti AE1-rungolla.Lukiossa harrastus syventyi. Rakensimme omakotitalomme kylppäriin ystäväni Laurin kanssa labbiksen (laboratorio). Kylppärissä oli vain amme ja pieni ikkuna, joten se oli helppo muuttaa pimiöksi.
Lukiossa minulla oli luokkatoverina (Suomenmaa-lehden edeltäjän) Liitto-lehden apulaispäätoimittajan tytär. Sain sovittua tapaamisen, menin esittäytymään ja pääsin kesäkuvaajaksi 1980.
Liitto-lehdessä oli toimitussihteerinä Raimo Pehkoranta, jolle toin kerran nähtäväksi negatiiveja ennen varsinaista kehittämistä. Yhtäkkiä hän huudahti: ”Hemmetti kun on hienoja ravikuvia! Hevosilla on kaikki jalat ilmassa!”
En ollut aiemmin ajatellut, että juuri se asia tarkoittaisi hyvää ravikuvaa.
Armeijan jälkeen aloitin freelancerina ja kuvasin Lehtikuvalle, jolla oli vielä siihen aikaan Oulussa aluetoimisto. Aloitin pian opiskelut Lahden taideteollisessa opistossa (nyk. Lahden muotoiluinstituutti).
Päädyin 1985 kesäkuvaajaksi Lehtikuvalle, mutta hieman yllättäen Helsinkiin. Ajattelin, että ei hemmetti, iso muutos muuttaa kaupunkiin, jossa en ollut käynyt kuin harvakseltaan. Hiljalleen ryhdyin tekemään yhä enemmän hommia, kunnes 1987 minut vakinaistettiin.
Moskovassa miliisin pampusta, auto hajosi Ambomaalle
Huonokuntoisimpia kannettiin paareilla pois mutavellistä saamaan ensiapua Blacen raja-asemalla Makedoniassa 1999.
Olen käynyt työni puolesta 43:ssa eri maassa. Missikisoissa Filippiineillä (Miss Universum -kisoissa 1994), Kosovon pakolaisten leirillä (Makedonian) Skopjessa.
Ensimmäinen ulkomaanmatka oli yleisurheilun MM-kisoihin Roomaan 1987. Olen käynyt 10 olympialaissa, kuudet kesä- ja neljät talviolympialaiset.
Mieleen on jäänyt erityisesti Moskovan Valkoisen talon valtaus (perustuslaillisen kriisin yhteydessä 1993).
Olin kuvaamassa, kun talon lähistöllä mielenosoittajia nousi metrosta ja miliisit olivat vastassa. Median edustajia oli siinä vieressä tarkkailemassa tilannetta. Ilta oli hämärtymässä ja oli siinä ja siinä, riittäkö valaistus.
Otin varmuuden vuoksi pari kuvaa flashillä. Yksi miliisi huomasi minut, tuli luokseni ja löi minua pampulla sormille niin, että flash irtosi kamerasta ja lensi kadulle.
Sitten kaksi miliisiä otti minua kainaloista kiinni ja raahasi minut miliisiupseerin luokse, joka puhui minulle kiivaasti. En ymmärtänyt sanaakaan venäjää. Kaivoin paitani sisällä olleen, Venäjän ulkoministeriön hyväksymän akkreditointikortin ja miliisiupseeri huitoi minulle elekielellä, että pidä korttia aina esillä.
Muistan myös, kun olin Namibiassa itsenäistymisvaalien aikaan 1989. Autoni hajosi Ambomaalle, kun olimme siirtymässä Ondangwaan. Pommit olivat vaurioittaneet teitä ja ajoin edeltävän auton perässä karmeassa pölypilvessä, kunnes osuin kuoppaan. Muut suomalaiset lähtivät hakemaan apua – siihen aikaan ei tietenkään ollut mitään kännyköitä. Odottelin tunteja, kunnes kaksi suomalaista YK-miestä siirtolava-autolla hakemaan minut.
Uutiskuvaa pitää osata ennakoida
Onnistuneen uutiskuvan ottamisessa pitää oivaltaa, mikä on tärkeää. Pitää ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun (Tokion MM-kisoissa 1991 pituushypyn finaalissa) Mike Powell teki maailmanennätyksen, olin juoksuradan toisessa päässä melko kaukana hyppypaikasta.
Heti hypyn jälkeen Powell säntäsi lankulle katsomaan, oliko se yliastuttu. Tajusin yhtäkkiä, että nyt tuli pitkä hyppy.
Lankulta Powell juoksi kohti tuulimittaria tarkistamaan, tapahtuiko se sallituissa olosuhteissa. Olin juuri vieressä, kun Powell nostaa kädet ilmaan riemuissaan ymmärtäessään, että oli rikkonut Bob Beamonin maailmanennätyksen vuodelta 1968.
Mike Powell juhlii uutta maailmanennätystään 895 MM-kisojen finaalissa 1991.
Sommittelu ja visuaalisuus tärkeää
Tänä päivänä ihmetyttää, kuinka laadukkaita kuvia ihmiset osaavat ottaa Facebookiin ja Instagramiin puhelimillaan.
Sosiaalisen median vaikutuksen huomaa tiedotusvälineissä. Kuvan käyttö mediassa on ikään kuin harrastajamaistunut – kuvat eivät aina ole niin sommiteltuja.
Olen kaiketi sen verran vanhaa koulukuntaa, että sommittelu ja visuaalisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä. Nuorempana urani alkuvaiheessa yksi esikuvistani oli Andre Kertesz.
Onnistunut valokuva kolahtaa kerralla, värit ja fiilis pysäyttävät. On pakko jäädä tutkailemaan tarkemmin.
Jani Sievinen nousee startin jälkeen ensimmäistä kertaa pintaan sen jälkeen, kun uimalasit ovat pudonneet 200 metrin sekauinnissa Sydneyn olympialaisissa 2000.
Vuoden 1994 Miss Suomi Henna Meriläinen poseeraa filippiiniläisen kansantanssiryhmän kanssa Miss Universum -kisoissa Filippiineillä 1994.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävelyllä bostoninterrierinsä Lennun kanssa lokakuussa 2018.
Kokomuuksen puheenjohtaja Petteri Orpo antaa viime hetken ohjeita ennen luottamuslauseäänestystä eduskunnan täysistunnossa syyskuussa 2018. Orpoa kuuntelemassa Jaana Pelkonen (2. vas), Saara-Sofia Siren ja Mari-Leena Talvitie (selin). Oppositiopuolueet olivat esittäneet ulkoministeri Timo Soinille epäluottamusta hänen aborttilausuntojensa takia.
Blogin pääkuva: Rio Gandara/Helsingin Sanomat.
Muut kuvat: Markku Ulander/Lehtikuva.
Lue myös muut uutiskuvaajien juttusarjojen blogit:
Esittelyssä uutiskuvaaja Jussi Nukari: Valokuvaus on kuin pianonsoittoa
Esittelyssä uutiskuvaaja Martti Kainulainen: En naura nauravien kanssa
Esittelyssä uutiskuvaaja Emmi Korhonen: Ikuistettu hetki on oikeasti tapahtunut
Esittelyssä uutiskuvaaja Onni Ojala: tykkään myös kauniista kuvista
Esittelyssä uutiskuvaaja Mesut Turan: Valitsin toisin, koska halusin journalistiksi
