[fa icon="calendar'] 23.6.2020 7:15 / kirjoittaja Jatta Heikkinen

Terassi57688971b

Vaikka Suomi normaalitilanteessa hiljenee kesän viettoon kesä-heinäkuun vaihteessa, median kulutus ei hyydy – vaan päinvastoin kasvaa. Moni medianäkyvyyttä normaalisti keräävä tapahtuma on koronan takia peruuntunut tai siirtynyt. Tämä on kouraissut varsinkin maakuntien matkailu- ja kulttuurielinkeinoja sekä urheilutapahtumia kovalla kädellä. Onko tämä tapahtumilta vapautunut tila hyödynnettävissä muuhun medianäkyvyyteen? Ja miten organisaatio voi kääntää tilanteen viestinnässään mahdollisuudeksi?

Mediat kuuluvat kesään ja kesällä niille on aikaa. Koska tuoreen tutkimuksenkin mukaan mediaa kulutetaan kesällä enemmän, media tarvitsee myös hyvää sisältöä. Juttuvinkkejä siis kannattaa laittaa ja laadukkaat tiedotteet ovat toimituksille kesällä tärkeitä uutislähteitä. Suuri osa mediasta pyörii normaalisti myös suven aikana, eivätkä uutiset lomaile. Nouseeko erityisesti jokin uusi kesäilmiö koronan keskeltä? Uutiskynnys voi olla alhaisempi ja ansaittua medianäkyvyyttä voi saada helpommin. Viestijän kannalta tämä on mahtavaa!


Uutiskesän menussa korona, Black Lives Matter ja USA:n vaalit - sekä ihmisten kesänvietto

STT:n uutispäällikkö Olli-Pekka Paajanen kertoo, että uutiskesä näyttää kohtalaisen vilkkaalta. ”Poikkeustilan päättymisestä huolimatta elämme poikkeuksellista uutiskesää. Korona säilyy keskeisenä uutisaiheena ja tapetilla on yhteiskunnan avautuminen. Vaikka lomat sulkevat virastojen ja oikeuslaitoksen ovet, kotimaan politiikassa riittää uutisoitavia käänteitä. Uutistoimitus seuraa niin ikään tarkasti, kun esimerkiksi kulttuuri- ja urheilutapahtumissa aloitetaan rajoitusten purku.” Ulkomaanuutisoinnissa esillä ovat jatkossakin George Floydin kuoleman myötä voimaantunut Black Lives Matter -liike ja USA:n marraskuussa huipentuvat vaalit alkavat näkyä yhä voimakkaammin. ”Mutta myös se kiinnostaa, miten ihmiset viettävät kesää, mökkeilevät ja matkailevat kotimaassa sekä ulkomailla”, Paajanen toteaa.


Laura Kolu: Koronan tilalle kaivataan jo muita uutisia

STT:n toimituspäällikkö Laura Kolu vinkkaa viestijöille, että koronan rinnalle kaivataan jo selvästi muita uutisia. Kesällä kiinnostavat usein vapaa-aikaan, perheeseen ja ystäviin, omaan arkielämään, harrastuksiin, luontoon, matkailuun sekä omaan talouteen liittyvät jutut. Ja toisaalta ihmisillä on aikaa lukea syvempää sisältöä ja taustajuttuja.

Ja media kaipaa kevyiden aiheiden oheen aina myös kovia uutisia kesällä. ”Juttua ei kannata ainakaan sen takia jättää tarjoamatta, että on ’vain’ kesäaika. Media ei ole kesällä kiinni. Suuri osa mediasta pyörii normaalisti eli toimituksiin voi olla normaalisti yhteydessä - soittaa, laittaa meiliä tai viestimestä riippuen lähestyä somessa”, Kolu painottaa.


Miten kesätapahtumien aukko näkyy median sisällössä, miten käy kesälehtien?

Laura Kolu pohtii, että varmasti monessa mediassa mietitään, millä sisällöillä sekä painettu lehti että nettisivut kesällä täytetään, kun ei ole kesätapahtumia. ”Se voi olla haaste, mutta se antaa toimituksille myös mahdollisuuden tuottaa lukijoille, kuuntelijoille ja katselijoille jotakin muuta. Itse ainakin odotan ihan innolla, millaisia ovat ’kesälehdet’ tänä vuonna”, Kolu summaa.


Laura Kolun kesävinkkejä viestijälle:

  • Kannattaa miettiä luovasti: Onko jotain, minkä voisi omasta toiminnastaan saada ison uutisaiheen kylkeen, tyyliin: ”Hei, tämä minun asianihan näin esitettynä voi juuri korona-aikana kiinnostaakin."
  • Mieti näkökulmaa ja uutisantia valmiiksi: Miksi tämän pitäisi kiinnostaa vastaanottajaa juuri nyt ja mikä tässä on uutisarvoista.
  • Myös muuta sisältöä tarvitaan kuin koronaa – jopa enemmän.
  • Tärkeää: Jos lähetät tiedotteen tai juttuvinkin huolehdi, että lisätietojen antaja on tavoitettavissa.

 

Kuva ylhäällä: Asiakkaita kesäterassilla Helsingissä. Koronapandemian takia suljettuna olleet ravintolat saivat avata uudelleen 1.6.2020. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

 

ilmainen-opas-medianakyvyytta-nollasta-sataan

 

Aiheet: sosiaalinen media, tiedote ja tiedottaminen, mediaviestintä, viestintäpalvelut, lehdistötilaisuus, Viestinnän suunnittelu, asiantuntijaviestintä

Jatta Heikkinen

Kirjoittaja Jatta Heikkinen

Journalistitaustainen mediaviestinnän ammattilainen, STT Viestintäpalveluiden asiakaspäällikkö.