[fa icon="calendar'] 19.5.2020 7:25 / kirjoittaja Maunu Anhava

Viestintäosaamisen merkitys on koronakriisin aikana yhä laajemmin ymmärretty. Aino Pajukangas Viestintätoimisto Aivelasta viittaa ProComin tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan 80 prosenttia viestintäjohtajien ja -päälliköiden työmäärä oli noussut merkittävästi.

”Normaalioloissa viestintäihmiset toimivat enemmän fasilitaattoreina, mutta nyt poikkeustilanteen aikana on käynyt selväksi, kuinka isoa roolia he oikeastaan vetävät, kuvailee Pajukangas, joka on työskennellyt urallaan niin yritysviestinnässä, toimittajana kuin viestintätoimistossakin.

”Kriisissä viestinnän arvo nousee”, Pajukangas kiteyttää.

Aivela-Aino Pajukangas-1

Viestintäyrittäjä Aino Pajukangas toivoo poikkeuksellisina aikoina yrityksiltä rohkeutta ja avoimuutta viestintään. (Kuva: Sonja Lahtinen/SHL).

Nykytyössään yrittäjänä Pajukangas on seurannut läheltä niin organisaatioiden sisäistä ja ulkoista viestintää. Koronakriisin alkuvaiheessa kaikki janosivat tietoa ja kaikkialla tilannekuvan luominen vei aikansa.

Pajukankaan mukaan onnistuneessa sisäisessä viestinnässä on korostunut se, että koko johto vie samaa viestiä avoimesti ja läpinäkyvästi.

”On tärkeää viestiä nopeasti, harkitusti ja yhtenä rintamana. Kun näin toimitaan, onnistutaan katkaisemaan huhuilta siipiä. Parhaimmat ovat pystyneet kytkemään omat toimenpiteensä organisaation arvoihin”, Pajukangas luonnehtii.

 

Poikkeukselliset ajat edellyttävät rohkeutta

 

Mediaseurantayhtiö Retrieverin mukaan huhtikuussa korona mainittiin lähes puolessa kaikista tiedotusvälineiden jutuissa Suomessa. Vaikka koronakriisi dominoi uutiskenttää, taidokkailla ulostuloilla on mahdollista erottautua.

”On entistä tärkeämpää sanoa asioita suoraan, nyt ei ole aikaa latteuksille. Rohkeus voidaan palkita ja se näkyy ihan otsikoinnissakin. Jos uskaltaa tehdä iskevän, koukuttavan ja huomiota herättävän otsikon, se voi saada medianäkyvyyttä”, Pajukangas kuvailee.

Pajukangas nostaa esille pienehkön espoolaisyrityksen Vivotechin, joka uskalsi tuoda esille, että käsidesipullojen lisääntyminen yleisillä paikoilla ovat johtaneet myös varkauksiin kasvavissa määrin.

”Perinteisempi, isompi organisaatio ei olisi ehkä uskaltanut sanoa asioita yhtä suoraan”, Pajukangas huomauttaa.

Toisena esimerkkinä rohkeudesta Pajukangas mainitsee ekologisia tuotteita myyvän Ruohonjuuri-ketjun, jonka visiona on olla rohkea edelläkävijä. Koronakriisin takia Ruohonjuuri uskalsi vetäytyä Ruotsin-markkinoilta, joihin yritys oli hiljattain laajentunut.

”Ruohonjuurella on vahvat arvot, ja ehkä tässä tapauksessa edelläkävijyys näkyy rohkeana päätöksentekona”, Pajukangas sanoo.

”Suomalaisessa yrityselämässä arvot ovat usein melko ulkopuolisia tekijöitä. Tässä tilanteessa arvot ovat vahvuus.”

 

Koronakriisi lykkäsi useita viestintäkampanjoita

 

Koronakriisi sotki myös monien organisaatioiden viestintäsuunnitelmat ja useita kampanjoita jää nyt tekemättä. Pajukangas mainitsee esimerkkinä Coca-Colan, joka ilmoitti huhtikuussa luopuvansa toistaiseksi kaikesta markkinoinnistaan Suomessa ja sen sijaan lahjoitti 200 000 dollaria Suomen Punaiselle Ristille sekä virvoitusjuomia sairaaloihin.

"Koronakriisin aikana olemme tuoteviestinnän sijaan nähneet tällaisia isoja ja pienempiä käytännön vastuullisuustekoja. Uskon, että niitä näemme jatkossakin."

Viime vuosina digimarkkinoinnin ja ansaitun median välille on luotu vastakkainasettelua. On muun muassa provosoivasti kysytty, onko tiedote kuollut. Pajukangas pitää koko asetelmaa keinotekoisena.

”En usko, että nyt koronakriisin aikana kovinkaan moni enää epäilee viestinnän tai mediaviestinnän tärkeyttä.”

 

Lue aiheesta lisää:

"Koronakriisi ei ole kriisiviestinnän keissi", sanoo Riannon varatoimitusjohtaja Antti Pärnänen

"Minä-viestinnästä me-viestintään", kiteyttää kriisiviestinnän ekspertti Unna Lehtipuu

Kriisiviestijän työkalupakki - näillä pysyt askeleen edellä

Aiheet: kriisiviestintä, tiedote ja tiedottaminen, mediaviestintä

Maunu Anhava

Kirjoittaja Maunu Anhava

Maunu työskenteli syksyyn 2020 asti STT Viestintäpalveluiden ja Lehtikuvan kuvamyynnin liiketoimintapäällikkönä.