[fa icon="calendar'] 15.5.2018 10:21 / kirjoittaja Maunu Anhava

Espoo Lehtikuva

Monipuolisuus ja nopeus. Näihin kahteen sanaan tiivistyvät suurimmat muutokset, joita Espoon kaupungin viestintäjohtaja Satu Tyry-Salo on kohdannut sen jälkeen, kun hän aloitti työssään vuonna 2006.

Monipuolisuus näkyy siten, että Espoon kaupungin eri viestintäkanavien määrä on merkittävästi kasvanut vuosien varrella. Vastaavasti tärkeintä kohderyhmää eli Espoon kaupungin asukkaita kaupunki palvelee yhä räätälöidymmin.

”Tavoitteena on, että pystymme kertomaan konkreettisesti ja luotettavasti toiminnasta, palveluista ja tapahtumisesta espoolaisille sekä muille sidosryhmille. Tarjoamme myös osallistumisen tukea kuntalaisille, jotta he voisivat osallistua päätöksentekoon”, Tyry-Salo kuvaa.

Viestinnän mittaaminen on viestintäjohtajille kiperä kysymys. Onnistumista Espoon kaupunki muun muassa mittaa kuntapalvelu- ja Kunta 10-tutkimuksilla sekä asiakastyytyväiskyselyillä. Lisäksi henkilöstö- ja asukaslehtien lukijoille tehdään lukijatutkimus, Espoo.fi-sivuston kävijöille kyselytutkimus ja myös medianäkyvyyttä analysoidaan tarkasti. 

”Viestinnän onnistumisen mittaaminen on yksi kehittämisemme osa-alueista”, Tyry-Salo kuvaa. 

Länsimetro toimittajien suosikkiaihe

Espoon kaupungin viestintä on vuosien varrella muuttunut myös kansainvälisemmäksi. Tänä vuonna juhlitaan Espoon sekä ystävyyskaupunki Shanghain 20-vuotista taivalta yhdessä. Kaupunkiin saapuu vuosi vuodelta yhä enemmän kansainvälisiä vieraita.

Tyry-Salon mukaan viestintä muuttuu jatkuvasti yhä visuaalisemmaksi kaikissa kanavissa.

”Esimerkiksi tiedotteen kiinnostavuus kasvaa selvästi, jos siinä on mukana valokuva. Kaupunkisuunnittelussa valokuva tai grafiikka on useimmiten kokonaisuuden hahmottamisen kannalta se tärkein asia.”

Mediaviestinnässä niin Länsimetro kuin eri kaupunginosien, kuten Otaniemen ja Keilaniemen, kehittäminen ja rakentaminen ovat olleet runsaasti esillä viime aikoina. 

Satu Tyry-Salo

”Päätöksentekoon tulevista asioista – ennen ja jälkeen päätöksenteon – toimittajat kysyvät paljon, varsinkin talousasioista. Kaupunkisuunnittelun tiedotteet näyttävät kiinnostavan poikkeuksellisen paljon. Viime aikoina Länsimetro on ollut toimittajille se kaikista rakkain kysymysaihe”, Tyry-Salo (kuvassa oikealla) kertoo.

Tyytyväisiä STT Infoon

Espoon kaupunki käyttää mediaviestinnässä STT Info -tiedotejakelupalvelua. Espoon kaupungin  viestintäverkostoon kuuluu noin 60 työntekijää.

”Olin ajatellut, että STT Infon omaksumiseen kuluisi kuukausia, mutta yllättävän nopeasti muutos tapahtui. Kaikki viestinnän työntekijät tuntuivat omaksuvan palvelun käytön hetkessä.”

Espoon kaupunki on luottanut yli kahden vuoden ajan STT Infoon.

”Olemme saaneet erinomaista asiakaspalvelua.”

Tutustu Espoon kaupungin uutishuoneeseen täällä

Kuvat: Satu Tyry-Salon kuva Espoon kaupunki, blogin pääkuva Haukilahden pienvenesatama: Timo Viitanen / Lehtikuva.

Logo LehtikuvaLisää Lehtikuvan kuvia Espoosta täällä

 

 

Lue tiedottamisen roolista osana strategista viestintää artikkelistamme: 

Artikkeli: Tiedottamisen rooli strategisen viestinnän välineenä

Aiheet: tiedote ja tiedottaminen, mediaviestintä

Maunu Anhava

Kirjoittaja Maunu Anhava

Liiketoimintapäällikkö, STT Viestintäpalvelut ja Lehtikuvan kuvamyynti

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi:

Tunne mediaympäristösi

Viimeisimmät kirjoitukset