[fa icon="calendar'] 19.12.2018 8:38 / kirjoittaja Jatta Heikkinen

Tänä jouluna Alkot ovat ensimmäistä kertaa avoinna jouluaattona. Joulupöydän ruokajuomat voi siis noutaa vielä viime tipassa, jos jotain puuttuu aterialta. Alkon vastuulliset asiantuntijat mielellään opastavat valinnoissa joulupöydän makumaailmaan. Paistinkääntäjät ovat puolestaan makujen ja raaka-aineiden asiantuntijoita. Molemmat organisaatiot haluavat edistää suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria ja korostavat viestinnässään yhdessä syömisen tärkeyttä. Perheiden oma rauhoitettu yhteinen ruokahetki on niin Paistinkääntäjien kuin Alkon ajamien asioiden listalla.

Paistinkääntäjät ry:n (Chaîne des Rôtisseurs) puheenjohtaja Johanna Hornborg-Ojala kertoo, että heidän viestinnässään kohtaavat kokonaisuudessaan kaikki ruokaelämykseen liittyvät elementit: 

”Ruoka ja ruokajuoma muodostavat harmonisen makukokonaisuuden yhdessä ja tätä korostamme viestinnällisestikin.”
Alkon tuoteviestintäpäällikkö ja Master of Wine Taina Vilkunan mukaan harvoin puhutaan pelkästään juomasta -  esimerkiksi viinistä tai oluesta. Vaan ruoka ja juoma ovat täydellinen parivaljakko.

Millaisia haasteita Alkon tuoteviestinnässä on?

Taina Vilkuna kertoo: ”Tämä erityisasema, monopoli asettaa raamit ja rajat sille, mitä ja miten me voimme viestiä. Pitää olla hyvin vastuullinen kaikessa viestinnässä. Laadukkaampaa mutta vähemmän -ajattelu on vahvasti viestintämme taustalla.”

Entäpä koetaanko Paistinkääntäjät "hifistelijöiksi"?

”Pyrimme aktiivisesti välttämään elitististä leimaa ja tuomaan esille enemmänkin sitä, että tavoitteemme on koota ihmiset yhteen tekemään ruokaa tai nauttimaan ammattilaisten tekemästä -  suorastaan taiteesta lautasella ja lasissa. Paitsi intohimoisia ihmisiä ja hyvin ’hifimäisiä’ harrastajia, meillä on myös minunlaisiani harrastajia, jotka vain nauttivat hyvästä ruuasta juomasta ja ihmisten seurasta”, kertoo Johanna Hornborg-Ojala.

Alko-Asiakastarina-v2

Suomalainen ruokakulttuuri yhdistää: Paistinkääntäjät ry:n puheenjohtaja Johanna Hornborg-Ojala (vas.) ja Alkon tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine ja Paistinkääntäjien jäsen Taina Vilkuna. Kuva: Mesut Turan/Lehtikuva.

 

Paikallisuus korostuu mediaviestinnässä

Taina Vilkunan mukaan tärkein Alkon viestintäkanava on myymälät, joissa yleisimmät kuluttaja-asiakkaiden esittämät kysymykset koskettavat ruuan ja juoman yhteensopivuutta. Mediaviestinnän osalta puolestaan Taina Vilkuna kertoo, että tiedottaminen STT Infon kautta on tärkeää niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti.

”Ja ehkä vielä tärkeämpää on tavoittaa media paikallisesti halki koko Suomen Hangosta Nuorgamiin ja Iisalmesta Maarianhaminaan. Myymäläverkkomme (359 myymälää) uudistuu ja haluamme kertoa mahdollisimman tarkkaan paikallisesti, mitä omassa koti-Alkossa tapahtuu."

 Johanna Hornborg-Ojalan mukaan STT Infon kautta Paistinkääntäjät saa tehokkaasti viestinsä perille medialle, bloggaajille ja erikoislehdille.

”Pyrimme myös kovasti tuomaan paikallisuutta esiin otsikoinneissa ja rakentamalla sisällöstä mielenkiintoisen. Emme itse tunne hyvin eri alueiden medioita ja toimittajia, joten tiedotteen avulla saamme asian tehokkaasti leviämään ja tämä on tärkeää. Järjestöluonteemme takia meidän pitää valita partnerimme huolella, ja STT Infon kautta me olemme saaneet parhaan hyödyn.”

 

Näin kirjoitat hyvän lehdistötiedotteen

 

Aiheet: mediaviestintä, järjestö, asiakascase, viestintäpalvelut, tiedote ja tiedottaminen

Jatta Heikkinen

Kirjoittaja Jatta Heikkinen

Journalistitaustainen mediaviestinnän ammattilainen, STT Viestintäpalveluiden asiakaspäällikkö.